Kevään Valo

Aika vain lipuu ja blogi jää unholaan, mutta josko nyt saisi korjattua asiaa ainakin alkuvuoden kuulumisten osalta!

Senna on viettänyt pitkälti eläkepäiviä, eipä sen kanssa ole tullut treenattua oikein mitään... En tiedä pitäisikö. Toisinaan vielä mietin sen kanssa kisaamista rally-tokossa, toisinaan taas ajattelen että sen osalta kisat on tässä. Ei melkein 12-vuotiaan enää tarvitse kisata. Näyttelyyn meidän tosin piti mennä jo tammikuussa, kun Senna oli ilmoitettu Turun Winter Dog Showhun. Näyttely jäi kuitenkin välistä päällekkäisten aikataulujen takia, Nesi kun oli ilmoitettu myös ja arvioin Sennan olevan kehässä sen kanssa samaan aikaan. Loppuen lopuksi olisin kyllä ehtinyt viedä molemmat kehään, mutta tein päätöksen jättää Senna kotiin ja säästää sitä näyttelystressiltä. Päätettiin siis odottaa kevään näyttelyitä ja nyt Senna onkin ilmoitettu Kerimäelle 2.4. ja Ruovedelle 24.4. sekä Tampereelle 30.4.

Ikäkin alkaa jo jossain määrin Sennasta näkyä, vaikka mun mittapuun mukaan se onkin energinen ja nuorekas melkein 12-vuotias. Jotain pieniä juttuja kuitenkin ilmenee jo ihan arkielämässä. Senna kyllä kuulee ja näkee, mutta esimerkiksi metsälenkeillä sen perään saa katsoa selkeästi aiempaa enemmän. Pari kertaa käynyt niin, että Senna on jäänyt enempi jälkeen ja lähtenyt kutsuttaessa ihan eri suuntaan, eli jotenkin sen on vaikea paikallistaa mistä ääni tulee. Näkökyvyn heikentymisen puolestaan huomaa palkatessa, Sennan on vaikea tarkentaa kädessä olevaan namiin ja toisinaan se haukkasee joko ilmaa tai useimmiten mun kättä. Hämäränäkö Sennalla on ollut jo pari vuotta aika heikko. Sennalta on myös kadonnut ehkä hitunen itsevarmuutta ja varsinkin sosiaalisissa tilanteissa se on alkanut selkeästi stressaantumaan, mitä ei ennen ole ollut havaittavissa. Tammikuun lopussa Sennalta poistettiin pari ihomuutosta, jotka tutkittiin ja todettiin hyvän laatuisiksi eli ei syytä suurempaan huoleen.

Sumi on mun ongelmakoira, siis siksi etten tiedä mitä sen kanssa harrastaisi! Agilitya ollaan tehty viimeisen puolen vuoden aikana todella vähän, tänä vuonna Sumi on käynyt esteillä tasan kerran. Mulla on kriisi, koska toisaalta mieli tekisi treenata, mutta toisaalta taas tavoitteeton treenaaminen 8,5-vuotiaan koiran kanssa ei hirveästi houkuta, ennemmin säästelisi Sumin kroppaa. Mua tekisi myös mieli viedä Sumi jossain vaiheessa lonkka- ja selkäkuviin, katsoa mikä siellä on tilanne... Sumi ei kyllä ole selkeästi oireillut, se ei ole levon jälkeen kankea eikä ole vielä kertaakaan elämänsä aikana ontunut (*kopkop!!*) vaikka vauhti ja vaaralliset tilanteet on aina ollut olennainen osa sen elämää. 

Eli siis, aksa on Sumin osalta ollut tauolla ja aiemmin olen väläytellyt, että sitten eläkkeellä Sumin kanssa treenataan tokoa ja rally-tokoa. Siis sitten kun se on vähän rauhoittunut iän myötä, jaksaa keskittyä ja kykenee järjelliseen työskentelyyn. Hah. Turha toivo. Siis toki Sumissa olisi potentiaalia, mutta työtäkin riittäisi vireenhallinnassa kiitettävästi ja en tiedä riittääkö mun kärsivällisyys. Toko toisaalta kiinnostaisi mua jopa enemmän, vaikka rally-tokossa kisaaminen olisi Sumin kanssa helpompaa. Mutta tartteeko sitä kisata? Löytyykö motivaatio treenata ilman tavoitteita? En tiedä. Sumppu on vaan niin aksakoira, ei toko. Toistaiseksi Sumikin on siis nauttinut lähinnä lenkkeilystä, vaikka oikeasti pitäisi keksiä senkin pääkopalle töitä. Joku hajutunnistusjuttu vois toki myös toimia.  Ja näyttelyyn Sumppu on menossa toukokuussa, jaiks! Ehkä siitä tuleekin näyttelytähti :D.

Nesin kanssa taas edetään agilityssa ja tokossa hiljaa ja hitaasti, mutta toivoittavasti huolella. Agilityssa 5-8 esteen hyppy-putki -radat sujuu jo suhteellisen hyvin, mikäli linjat ovat suoria ja ohjaaja on tarkka ja ajoissa. Rimat on ollut nyt 20 cm, nostellaan niitä pikkuhiljaa. Muita esteitä Nesi ei ole juurikaan tehnyt, jotenkin ajatellut että "se on vasta niin nuori, eihän sen vielä tartte" vaikka fakta on, että mun pieni lapsikoira täytti jo helmikuussa vuoden! Hullua. Joten eilen testattiin ensimmäistä kertaa keppejä ohjureilla ja tehtiin hyppysuoran osana muuria, joka tosin ei Nesin mielestä poikennut normaalista hypystä mitenkään. Keppien kanssa päädyin nyt tosiaan ohjureihin, joskaan namipalkka ei tuntunut hirveän kiinnostavalta eli vaihdetaan leluun heti kun homma alkaa Nesille jokseenkin hahmottumaan ja toivotaan että ajatus pysyy vauhdin mukana. Ja että se vauhti ja rytmi löytyisi. Toisena vaihtoehtona mietin 2x2-tekniikkaa ja voi olla sitäkin testataan kesällä kun saadaan kepit omalle pihalle, eipä kai siitä haittaakaan ole että toisella metodilla vahvistaa :). Lisäksi listalla on aloittaa vihdoinkin laatikkotreeni puomia varten (kyllä, tätäkin olisi voinut treenata jo viime kesästä asti... köhköh) ja nyt näyttäisi siltä että saataisiin porukka kasaan juoksu-A -treenejä varten! Tuossa projektissa vertaistuki on meinaan enemmän kuin tarpeen :).

Toki mieltä varjostaa edelleen Nesin syksyinen OCD-epäily, mikä varmasti onkin yksi syy mun "agilitylukkoon" ja siihen ettei treenaaminen ole täysillä ja tavoitteellisesti innostanut. Nyt ajatuksena olisi ensin katsoa miltä kyynärät näyttää virallisissa röntgenkuvissa, jotka otetaan joskus kesällä, ja mikäli syytä huoleen edelleen on niin sitten CT-kuvat. 

Tokossa edetään maltilla, pientä edistymistä tapahtuu koko ajan. Erityisen iloinen olen kyllä Nesistä tokokoirana, se on niin erilainen kuin Senna ja Sumi. Keskittynyt, innokas, sopivan vakava ja kuitenkin iloinen. Hauska tyyppi, jonka kanssa on helppo ja miellyttävä treenata. Edelleen haaveilen, että loppuvuodesta korkattaisiin viralliset kisat niin tokossa kuin myös rally-tokossa, ja ahkeralla treenaamisella se varmasti olisikin mahdollista. Rally-tokoa en tosin ole Nesin kanssa treenannut, vaan lasken sen varaan että alokasluokka mennään läpi tokotaidoilla, ainoastaan eteentulo ja oikealta sivulletulo pitäisi opetella erikseen. Tällä hetkellä Nesi tosin kuvittelee, että rally-tokokyltit pitää kiertää samaan tapaan kuin tötsän kierto tokossa tai siivekkeet agilityssa... Joten asialle pitäisi ehkä tehdä jotakin :D.  

Nesi oli muuten viime viikonloppuna ensimmäisissä agilityepiksissään supermölli-luokassa, oli aika jännää! Tosi outoa kisata uudella koiralla. Ihan ei mennyt putkeen ts. nimenomaan sinne meni, Nesin mielestä hyppyjen suorittaminen oli ihan yliarvostettua ja putket imi pientä perroa. Lisäksi mennään Nesin kanssa pääsiäisenä sen ihka ensimmäiseen ohjattuun agilitykoulutukseen, Hanna Hyvärisen rytmitysseminaariin. Ja huhtikuulle Nesi on ilmoitettu rally-tokoepisten mölliluokkaan... Mun lapsikoirasta tulee oikeasti iso kun se alkaa jo käymään kisoissa ja koulutuksissa! Apua :D.

Tavoitteet 2016

Meidän viime vuoden tavoitteista toteutui ainoastaan Sennan RTK1-koulutustunnus rally-tokossa. Oltiin ehkä laiskoja ja saamattomia kisarintamalla, mutta entäs sitten! En jaksa ottaa paineita, tehdään sitä mikä hyvältä tuntuu ja silloin kun siltä tuntuu :). Vaikka vuosi 2015 olikin harrastusrintamalla edeltäjäänsä selvästi hiljaisempi, niin toisaalta se toi mukanaan niin paljon uutta ja ihmeellistä että peittoaa edellisvuodet mennen tullen. Vuoden ensimmäisen postauksen viimeisessä virkkeessä totean odottavani kisojen ja treenien lisäksi vuodelta 2015 "kaikkea muuta kivaa ja yllättävää". Tuossa vaiheessa pentukuume roihusi ja aavistus pienen perropennun liittymisestä laumaan oli jo olemassa. Nesi saapui huhtikuun alussa tuoden mukanaan suuren annoksen aitoa elämäniloa, pentumaisia kujeita sekä joukon uusia tuttavuuksia - juuri sitä mitä meidän lauma tarvitsi. Niin pitkään oli tuntunut siltä, kuin jotain puuttuisi. Ei puutu enää, mulla on kaikki mitä tarvitsen. Kolme hienoa ja niin kovin rakasta koiraa, joista on vuoden aikana hioutunut varsin mutkaton ja yhteen sopiva jengi :).

Vuodelle 2016 tärkein tavoite on nauttia elämästä, treeneistä ja toivottavasti myös niistä kisoista tämän kolmikon kanssa. Toivon, että Senna ja Sumi saisivat elää jatkossakin terveinä ja toimitakykyisinä seura- ja harrastuskoirina. Nesin kohdalla suurin odotus kohdistuu ensi kevään terveystutkimuksiin, siihen miltä kyynärät näyttävät silloin ja onko selässä mahdollisia nikamamuutoksia. Terveysjutut huolettaa aina ja niihin suhtaudun vakavasti, mutta nekin ovat loppuen lopuksi asioita joiden kanssa on vain opittava elämään. Tehdään sitä mitä pystytään, tärkeintä on että saadaan tehdä sitä yhdessä :).

Tulostavoitteiden asettaminen on ollut mulle aina haastavaa ja harkitsin jopa jättäväni ne kokonaan tulevalta vuodelta, kunnes kaverini totesi, että jos aikoo treenata niin täytyyhän silloin olla myös tavoitteita. Joten tässä ne tulevat, suoritus- ja tulostavoitteet vuodelle 2016:

SENNA

- Rally-tokosta RTK2

- Pari näyttelykäyntiä veteraaniluokassa

SUMI

- Rally-tokosta RTK1 & AVO-luokan korkkaus

- Agilityssa laadukkaita treenejä pienillä toistomäärillä, mahdollisesti vielä joitakin kisastartteja ennen eläköitymistä lajista

- Yksi näyttelykäynti veteraaniluokassa

NESI 

- Tokosta ALO1

- Rally-tokosta RTK1

- Agilityssa kisavalmius, mikäli pystymme jatkamaan lajin treenaamista

Lisäksi haluamme vielä toivottaa kaikille oikein  
onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta 2016!

Joulutervehdys!

Fysioterapiassa

Nesi kävi viime viikon torstaina fysioterapiassa Elina Karhumäellä, koska halusin saada tietoa Nesin lihaksiston kehittymisestä sekä tietää, onko Nesi mahdollisesti keventänyt OCD-epäilyksen saanutta vasenta kyynäräänsä.  Selkeää ontumista kun en ole missään vaiheessa huomannut.

Fyssarin mukaan Nesin lihaksisto on kehittynyt tasaisesta, eikä kropasta huomaa että vasemmassa etujalassa olisi jotain vikaa, kroppa on kuulemma hyvässä kunnossa. Ainoastaan vasemmassa kyljessä oli hieman kireyttä, sanoi selkeäksi törmäyskohdaksi eli joko Nesi on juossut jotain päin tai joku on juossut Nesiä päin. Fyssari myös venytteli molemmat etujalat ääriasennosta toiseen pitäen hetken paikallaan, Nesi ei aristanut eikä näyttänyt kipua millään tavalla ja liikeradat oli erinomaiset. 

Mukaan saatiin jumppaohjeet syvien lihasten, erityisesti selkä- ja vatsalihasten kehittämistä/vahvistamista varten, jotta Nesi pystyisi kannattelemaan kroppaansa oikein eikä varaisi liikaa painoa etupäälle. Metsälenkkejä tasaisessa/helppo kulkuisessa umpimetsässä mahdollisimman paljon ja asfaltilla kävelyä mahdollisimman vähän. Uimista suositteli kovasti, on kuulemma monella koiralla ainoa keino vahvistaa kunnolla etupään/etupäätä tukevia lihaksia. Totesi kuitenkin, että näin nuorta ja kehittymätöntä ei voi vielä kovin pitkää aikaa uittaa, joten suositteli nyt parin kuukauden ajan treenaamaan muilla tavoilla ja vuoden vaihteen jälkeen aloittamaan pikkuhiljaa säännöllisen uimisen. 

Käytin viime viikolla lagotot samalla fyssarilla ja kerroin jo silloin Nesin OCD-epäilyksestä, ja nyt viikon aikana fyssari oli jutellut parin eläinlääkärin kanssa aiheesta ts. lähinnä röntgenkuvien luotettavuudesta vrt. CT-kuvat. Kuulemma nyt kun koiria on alettu enemmän CT-kuvaamaan, niin on tullut ilmi useampiakin tapauksia, joissa röntgenkuvassa on näkynyt muutosta, mutta CT-kuva on ollut puhdas. Fyssari myös kertoi oman mielipiteensä kyynärpäitten tähystyksestä eikä omien kokemustensa (asiakkaittensa ja oman saksanpaimenkoiransa) perusteella suosittelisi oireettomalle koiralle. Tähystyksestä kun seuraa aina kuntoutus, koira todnäk ontuu jalkaa jonkin aikaa (mikä taas vaikuttaa muuhun kroppaan ja lihaksistoon) ja nivelen turha sörkkiminen voi lisätä nivelrikon riskiä. Lähtiessä fyssari sanoikin mulle, että "unohda hetkeksi koko OCD, seuraa koiraa, jumppaa, lenkkeile ja treenaa". Kuulemma järkevällä lenkittämisellä ja treenaamisella en koiraa saa rikottua ja vaikka jotain ongelmaa olisikin, niin liikunta ja lihaksiston kehittäminen on paras mitä tässä vaiheessa voi tehdä. Ei myöskään nähnyt estettä agilityn treenaamiselle, koska Nesi ei vielä hetkeen voisi kuitenkaan mitään kroppaa tai etupäätä rasittavaa tehdä. 

Vielä en ole itse huokaissut helpotuksesta, mutta jos tuohon on luottamista niin olihan tuo positiivinen käynti. Kaiken huipuksi Nesi oli käynnillä SUPER hienosti, malttoi maata koko ajan (40 min) rennosti ja rauhallisesti. Fyssari kehui sitä todella hienoksi ja reippaaksi nuoreksi koiraksi. Harvoin kuulemma tapaa pääkopaltaan noin kivoja nuoria koiria, jotka malttaisivat olla käsiteltävänä sen kummemmin stressaamatta uutta tilannetta. Kuulemma hieno koira, jonka kanssa on tehty hyvää työtä. Liikutus! 

Joten ehkä me nyt näillä tiedoilla mennään eteen päin, päivä kerrallaan, mutta ehkä astetta levollisemmin mielin. Fyssarin toteamukset tähystyksestä olivat pitkälti samoja, mitä olimme jo Nesin kasvattajan kanssa pohtineet. Joten, jos oireita ei talven aikana esiinny, niin en näe toistaiseksi syytä tähystykselle tai uusille kuville. Nesi on joka tapauksessa menossa kevään aikana virallisiin luustotutkimuksiin ja aion silloin ottaa koko paketin eli lonkat, kyynärät, polvet, selkä, silmät ja kilppari sekä mahdollisesti myös olkanivelet. Lisäksi harkitsen CT-kuvien otattamista Nesin kyynäristä tai ainakin vasemmasta kyynärästä, jos se vain on mahdollista tehdä virallisten kuvien yhteydessä. En siis haluaisi myöskään rauhoittaa Nesiä ylimääräistä kertaa ellei ole pakko, vaan otetaan kaikki sitten kerralla jos mahdollista.

Senna ja Sumi kävivät myös toissa viikolla fyssarilla. Molemmat olivat rintarangan seudulta aikas pahasti jumissa, selvästi ikä alkaa näkyä kummankin kropassa. Senna sai matkaansa piikkipallon, jotta voidaan kotona hieroa ja vilkastuttaa verenkiertoa lihaksissa.  Sumin aksailuja on taas tullut pohdittua ja treenailu tuleekin jatkossa olemaan enempi omaksi iloksi tekemistä kuin tavoitteellista harrastamista, agilitysta yritän oikeasti kirjoittaa joku päivä!

Heikkoon valoon

Lokakuun alussa käväistiin lagottojen kanssa alokasluokan rally-tokokisoissa. Sennalle kotiintuomisina koulutustunnus RTK1 pisteillä 88/100. Sumille ei valitettavasti tulosta, ensimmäiset 7 kylttiä meni superhienosti, mutta sitten ei enää jaksanut keskittyä ja -10 p. virheitä alkoi ropista. Joten Sumin kanssa jatketaan vielä koulutustunnuksen metsästystä.

Nesin kanssa on jatkettu tokon treenausta ja erityisesti maanantaiset treenit Tamskilla ovat tuoneet tähän lajiin rutkasti lisää inspiraatiota! Treenikertoja on jo takana neljä, joista Nesi on osallistunut kolmelle ja itse olin viime kerralla paikalla kuunteluoppilaana. Uutta opeteltavaa on paljon ja läksyjen määrä kasvaa kerta kerran jälkeen. Tähän mennessä opeteltuja asioita ovat mm. käsitarget, collar grab, vihjesanat lelu- ja namipalkoille, namista/lelusta luopuminen, fokuksen vahvistaminen häiriössä sekä stabiliteetti. Nesi on innokas ja tunnollinen pieni treenaaja, joka suhtautuu kaikkeen tekemiseen vakavissaan. Lelulla palkkautuu superhienosti, mutta namipalkkoja on jouduttu hieman testailemaan, jotta löytyisi se kaikista suurin herkku. Mulle tämä on uutta, koska olen tottunut siihen että lagotot tekevät jo pelkän ruokanappulan eteen ihan mitä tahansa.

Agilitya ei olla tehty yhtään, taitaa itseasiassa olla menossa pisin aksatauko pitkään aikaan. Tästä voisi melkein kirjoittaa oman postauksensa jossain vaiheessa kun vain jaksaisi ja saisi aikaiseksi, ajatuksia nimittäin riittäisi. Kisoja tai ohjattuja treenejä ei ole toistaiseksi suunnitelmissa, mutta Tamskin uudelle hallille sain kulkuoikeuden viime viikolla, joten omatoimitreenimahdollisuus on varauskalenterin tunnuksia vaille hyppysissä, eli ehkä me taas kohta treenataan. Samalla lisenssiseura vaihtui HSKH:sta Tamskiin, mitä en ole oikein vielä sisäistänyt. Viimeiseen neljään vuoteen on mahtunut aikamoista suhailua seurasta toiseen, ollaan aloitettu kisaaminen Levekin riveissä kesällä 2011, siirrytty talvella 2011-2012 hetkeksi I-HAH:iin kunnes vaihdettiin jo kesällä 2012 takaisin Levekiin. 2014 keväällä kesken lisenssikauden vaihdettiin seuraa HSKH:n ja sieltä nyt (taas kesken kauden) Tamskiin. Huh! 

Levek on meidän ns. "kotiseura", siellä ollaan aloitettu Sennan kanssa tokon treenaaminen vuonna 2005 ja agilityn treenaaminen 2006. Tampereelle muuton myötä liityin parin vuoden tauon jälkeen uudestaan Levekin jäseneksi ja siellä ollaan käyty nyt syksylläkin tokoilemassa. Levekillä on tosi mahtavat puitteet kaikkeen treenaamiseen kesäisin, kausi- ja kurssimaksut sopivan edulliset ja muutenkin homma toimii. Pieni seura, jossa kaikki tuntee kaikki ja yhteisöllisyyttä riittää. Tykkään. Kaikesta huolimatta Tamskista tuli meidän edustusseura, koska puitteet agiltyn treenaamiseen uuden hallin myötä ovat sen verran hyvät, ettei Tampereen alueelta oikein vastaavia löydy. Omatoimitreenimaksu on vielä järkevän suuruinen, tilaa treenata on runsaasti, lenkkimaastoja riittää ja hallille ajaa meiltä kymmenessä minuutissa. Joten siksi Tamsk. Tarjonta eri lajien koulutuksien ja treenien osalta on myös monipuolinen, meillä tosin on nyt talvikaudelle ainoastaan Nesille treenipaikka tokoryhmässä, mutta lisäksi olen nyt ilmoitellut Sennaa yksittäisiin rally-tokotreeneihin AVO-luokkaa silmällä pitäen. Ja itseni ilmoitin parille kerralle fysiikkatreeneihin (jaiks!!) ja salibandyaikaisia taitojakin pääsisi virkistämään halutessaan perjantai-iltaisin Tamskin omalla sählyvuorolla. Kaikenlaista siis löytyisi!

Tampereen Pikkukoirien syysretkellä

Retkeilyä ollaan myös hieman harrastettu. Toissa viikonloppuna osallistuimme Tampereen Pikkukoirien syysretkelle koko lauman voimin Lempäälässä ja viime viikonloppuna kävimme Sennan ja Nesin kanssa Wildfinn-syysretkellä Hämeenlinnassa. Molemmilla retkillä tehtiin noin 5-6 km lenkit, Lempäälässä paistettiin makkaraa laavulla (Nesi oli erittäin avulias makkaranpaistaja, ei ne makkarat mutta ne kepit!) ja Hämeenlinnan reissulta löytyi reitin varrelta mukava pieni makkaranpaisto- ja eväittensyöntipaikka ihan järvenrannalta. 

Wildfinn-syysretkellä

Ikävämpiäkin uutisia saatiin Nesin kanssa tällä viikolla, kun käväistiin Helsingissä Malmin Animagissa/Apexissa nuorten koirien nivelterveystarkastuksessa. Takaraajoista kuvattiin lonkat, polvet ja kintereet, joissa kaikki näytti hyvältä. Kyynäristä oikea oli ok, mutta vasemmassa näkyi että rustonalaisen luun määrä olisi mahdollisesti lisääntynyt ja tästä ortopedi teki OCD-epäilyksen, joka on mahdollista vahvistaa ainoastaan tähystyksellä. Nesi ei ole missään vaiheessa oireillut vasenta etujalkaansa, ei ontunut tai aristellut edes tutkittaessa. Tästä syystä tähystysaikaa ei varattu heti, vaan toistaiseksi seuraillaan tilannetta. Sain eilen röntgenkuvat itselleni ja luultavasti käymme kysymässä niistä lausuntoa vielä toiselta ortopediltä ennen päätöstä tähystyksestä. Toistaiseksi jatketaan siis normaalia elämää, seuraillen kuitenkin alkaako jalka oireilemaan. Piinaavaa ja tuskallista, mutta yritän elää asian kanssa päivä kerrallaan, vaikka se olisikin vaikeaa. Nesi on mulle liian tärkeä ja liian rakas pieni koiralapsi... Ei sille saisi tapahtua mitään pahaa.