Kevään Valo

Aika vain lipuu ja blogi jää unholaan, mutta josko nyt saisi korjattua asiaa ainakin alkuvuoden kuulumisten osalta!

Senna on viettänyt pitkälti eläkepäiviä, eipä sen kanssa ole tullut treenattua oikein mitään... En tiedä pitäisikö. Toisinaan vielä mietin sen kanssa kisaamista rally-tokossa, toisinaan taas ajattelen että sen osalta kisat on tässä. Ei melkein 12-vuotiaan enää tarvitse kisata. Näyttelyyn meidän tosin piti mennä jo tammikuussa, kun Senna oli ilmoitettu Turun Winter Dog Showhun. Näyttely jäi kuitenkin välistä päällekkäisten aikataulujen takia, Nesi kun oli ilmoitettu myös ja arvioin Sennan olevan kehässä sen kanssa samaan aikaan. Loppuen lopuksi olisin kyllä ehtinyt viedä molemmat kehään, mutta tein päätöksen jättää Senna kotiin ja säästää sitä näyttelystressiltä. Päätettiin siis odottaa kevään näyttelyitä ja nyt Senna onkin ilmoitettu Kerimäelle 2.4. ja Ruovedelle 24.4. sekä Tampereelle 30.4.

Ikäkin alkaa jo jossain määrin Sennasta näkyä, vaikka mun mittapuun mukaan se onkin energinen ja nuorekas melkein 12-vuotias. Jotain pieniä juttuja kuitenkin ilmenee jo ihan arkielämässä. Senna kyllä kuulee ja näkee, mutta esimerkiksi metsälenkeillä sen perään saa katsoa selkeästi aiempaa enemmän. Pari kertaa käynyt niin, että Senna on jäänyt enempi jälkeen ja lähtenyt kutsuttaessa ihan eri suuntaan, eli jotenkin sen on vaikea paikallistaa mistä ääni tulee. Näkökyvyn heikentymisen puolestaan huomaa palkatessa, Sennan on vaikea tarkentaa kädessä olevaan namiin ja toisinaan se haukkasee joko ilmaa tai useimmiten mun kättä. Hämäränäkö Sennalla on ollut jo pari vuotta aika heikko. Sennalta on myös kadonnut ehkä hitunen itsevarmuutta ja varsinkin sosiaalisissa tilanteissa se on alkanut selkeästi stressaantumaan, mitä ei ennen ole ollut havaittavissa. Tammikuun lopussa Sennalta poistettiin pari ihomuutosta, jotka tutkittiin ja todettiin hyvän laatuisiksi eli ei syytä suurempaan huoleen.

Sumi on mun ongelmakoira, siis siksi etten tiedä mitä sen kanssa harrastaisi! Agilitya ollaan tehty viimeisen puolen vuoden aikana todella vähän, tänä vuonna Sumi on käynyt esteillä tasan kerran. Mulla on kriisi, koska toisaalta mieli tekisi treenata, mutta toisaalta taas tavoitteeton treenaaminen 8,5-vuotiaan koiran kanssa ei hirveästi houkuta, ennemmin säästelisi Sumin kroppaa. Mua tekisi myös mieli viedä Sumi jossain vaiheessa lonkka- ja selkäkuviin, katsoa mikä siellä on tilanne... Sumi ei kyllä ole selkeästi oireillut, se ei ole levon jälkeen kankea eikä ole vielä kertaakaan elämänsä aikana ontunut (*kopkop!!*) vaikka vauhti ja vaaralliset tilanteet on aina ollut olennainen osa sen elämää. 

Eli siis, aksa on Sumin osalta ollut tauolla ja aiemmin olen väläytellyt, että sitten eläkkeellä Sumin kanssa treenataan tokoa ja rally-tokoa. Siis sitten kun se on vähän rauhoittunut iän myötä, jaksaa keskittyä ja kykenee järjelliseen työskentelyyn. Hah. Turha toivo. Siis toki Sumissa olisi potentiaalia, mutta työtäkin riittäisi vireenhallinnassa kiitettävästi ja en tiedä riittääkö mun kärsivällisyys. Toko toisaalta kiinnostaisi mua jopa enemmän, vaikka rally-tokossa kisaaminen olisi Sumin kanssa helpompaa. Mutta tartteeko sitä kisata? Löytyykö motivaatio treenata ilman tavoitteita? En tiedä. Sumppu on vaan niin aksakoira, ei toko. Toistaiseksi Sumikin on siis nauttinut lähinnä lenkkeilystä, vaikka oikeasti pitäisi keksiä senkin pääkopalle töitä. Joku hajutunnistusjuttu vois toki myös toimia.  Ja näyttelyyn Sumppu on menossa toukokuussa, jaiks! Ehkä siitä tuleekin näyttelytähti :D.

Nesin kanssa taas edetään agilityssa ja tokossa hiljaa ja hitaasti, mutta toivoittavasti huolella. Agilityssa 5-8 esteen hyppy-putki -radat sujuu jo suhteellisen hyvin, mikäli linjat ovat suoria ja ohjaaja on tarkka ja ajoissa. Rimat on ollut nyt 20 cm, nostellaan niitä pikkuhiljaa. Muita esteitä Nesi ei ole juurikaan tehnyt, jotenkin ajatellut että "se on vasta niin nuori, eihän sen vielä tartte" vaikka fakta on, että mun pieni lapsikoira täytti jo helmikuussa vuoden! Hullua. Joten eilen testattiin ensimmäistä kertaa keppejä ohjureilla ja tehtiin hyppysuoran osana muuria, joka tosin ei Nesin mielestä poikennut normaalista hypystä mitenkään. Keppien kanssa päädyin nyt tosiaan ohjureihin, joskaan namipalkka ei tuntunut hirveän kiinnostavalta eli vaihdetaan leluun heti kun homma alkaa Nesille jokseenkin hahmottumaan ja toivotaan että ajatus pysyy vauhdin mukana. Ja että se vauhti ja rytmi löytyisi. Toisena vaihtoehtona mietin 2x2-tekniikkaa ja voi olla sitäkin testataan kesällä kun saadaan kepit omalle pihalle, eipä kai siitä haittaakaan ole että toisella metodilla vahvistaa :). Lisäksi listalla on aloittaa vihdoinkin laatikkotreeni puomia varten (kyllä, tätäkin olisi voinut treenata jo viime kesästä asti... köhköh) ja nyt näyttäisi siltä että saataisiin porukka kasaan juoksu-A -treenejä varten! Tuossa projektissa vertaistuki on meinaan enemmän kuin tarpeen :).

Toki mieltä varjostaa edelleen Nesin syksyinen OCD-epäily, mikä varmasti onkin yksi syy mun "agilitylukkoon" ja siihen ettei treenaaminen ole täysillä ja tavoitteellisesti innostanut. Nyt ajatuksena olisi ensin katsoa miltä kyynärät näyttää virallisissa röntgenkuvissa, jotka otetaan joskus kesällä, ja mikäli syytä huoleen edelleen on niin sitten CT-kuvat. 

Tokossa edetään maltilla, pientä edistymistä tapahtuu koko ajan. Erityisen iloinen olen kyllä Nesistä tokokoirana, se on niin erilainen kuin Senna ja Sumi. Keskittynyt, innokas, sopivan vakava ja kuitenkin iloinen. Hauska tyyppi, jonka kanssa on helppo ja miellyttävä treenata. Edelleen haaveilen, että loppuvuodesta korkattaisiin viralliset kisat niin tokossa kuin myös rally-tokossa, ja ahkeralla treenaamisella se varmasti olisikin mahdollista. Rally-tokoa en tosin ole Nesin kanssa treenannut, vaan lasken sen varaan että alokasluokka mennään läpi tokotaidoilla, ainoastaan eteentulo ja oikealta sivulletulo pitäisi opetella erikseen. Tällä hetkellä Nesi tosin kuvittelee, että rally-tokokyltit pitää kiertää samaan tapaan kuin tötsän kierto tokossa tai siivekkeet agilityssa... Joten asialle pitäisi ehkä tehdä jotakin :D.  

Nesi oli muuten viime viikonloppuna ensimmäisissä agilityepiksissään supermölli-luokassa, oli aika jännää! Tosi outoa kisata uudella koiralla. Ihan ei mennyt putkeen ts. nimenomaan sinne meni, Nesin mielestä hyppyjen suorittaminen oli ihan yliarvostettua ja putket imi pientä perroa. Lisäksi mennään Nesin kanssa pääsiäisenä sen ihka ensimmäiseen ohjattuun agilitykoulutukseen, Hanna Hyvärisen rytmitysseminaariin. Ja huhtikuulle Nesi on ilmoitettu rally-tokoepisten mölliluokkaan... Mun lapsikoirasta tulee oikeasti iso kun se alkaa jo käymään kisoissa ja koulutuksissa! Apua :D.